Asiakaskokemuksia! 21.3.2016

Mandan tarina

”Minulla on ollut kipuja alaselässä ja jaloissa melkein vuoden ajan. Alussa kivut olivat hyvin voimakkaita ja en pystynyt olemaan töissä moneen kuukauteen. Kävin eri lääkäreiden luona, tehtiin tutkimuksia, otettiin kuvia ja tehtiin lisää tutkimuksia. Mitään ei löytynyt mistään.

Sain ajan fysioterapeutille, joka antoi pari venyttelyohjetta. Ei jatkohoitoa, ei seurantaa. Viimeisin lääkäri kehoitti syömään sen verran särkylääkettä, että jaksan töissä.

Alkusyksy meni kolmella 1g panadolilla per päivä. Ystäväni kannustamana menin tutustumaan Fibacolle. Heti ensimäisellä kerralla sain kuulla, että “nyt etsimme ne 20 pikkujuttua sun kehosta, mitkä saa aikaan nuo kivut”. Yliliikkuvat nivelet, pieni pituusero jaloissa ja vähän kiero selkä. Kuormitukset väärin ja kiristää sieltä, täältä ja tuolta.

Otin 15 tunnin paketin ja niin alkoi asentojen korjaaminen, syvien lihasten vahvistaminen, venyttely ja  oikean hengitystekniikan opettelu. Sain hyvät ohjeet kotitreeniin ja ohjatuilla tunneilla tarkkaa ohjausta jokaisen liikkeen suorittamiseen juuri oikein. IMG_2069

Noin kuukauden treenauksen jälkeen pystyin ensimmäistä kertaa yli puoleen vuoteen kokemaan oloni hyväksi omassa kehossani! Kipuja on edelleen välillä esim. monen tunnin istumisen tai liian kovan rasituksen jälkeen, silloin tarvitsen särkylääkettä. Normaalissa arjessa kuitenkin selviän hyvin, kunhan vaan huollan kehoani oikein, joka päivä.

On helpottavaa tietää pystyvänsä vaikuttamaan omaan olotilaan ja nyt minulla on eväät tehdä niin milloin vain ja missä vain – sekä tarvittaessa tuki on puhelinsoiton päässä!”

– Manda Nurmio

 

”Mandan tarina on yksi tyypillisimmistä ja samalla myös yksi harmillisimmista tapaustyypeistä, joihin törmäämme työssämme yhä useammin ja useammin. Taustalla on paljon erilaisia tutkimuksia, joista kaikista asiakas on saanut puhtaat paperit ja silti hyvinvointi on kaukana arjen elämästä. Tämä on nyky-yhteiskuntamme ilmiö, jossa hyvinvoinnilliset taustatekijät ihmisten elämissä ovat yhä moninaisemmat. Meidän tulee reagoida ammatillisesti tähän ilmiöön ja osata poimia vähintään ne ”20 pikkujuttua kehosta” sekä jokunen henkiseltä puolelta, että voimme auttaa asiakkaitamme riittävän kokonaisvaltaisesti. Ja onhan se hienoa pystyä siihen! On äärimmäisen palkitsevaa kuulla tällaisia asiakastarinoita jatkuvasti kaikessa hiljaisuudessa pikkutreenipajassamme. Liikunnan iloa kevääseen Manda!”

– Anna-Leena Toivanen, Fibaco