Asiakaskokemuksia 28.4.2017

Omaa tarinaa tällä kertaa kertoo entinen aktiivijalkapalloilija Petri Grönberg, nykyisin kiireinen istumatyöntekijä. Petri alkoi miettiä pelivuosiensa jälkeen kuntotasoaan, kun oli harrastaessaan saanut mm. paljon erilaisia vammoja selkään ja polviin.

Kun juoksemaan ei enää pystynyt, niin jalkapallon ja muiden pallopelien tilalle tuli kuntosaliharjoittelu. ”Olen vasta nyt tajunnut kuinka tuo painoharjoittelu johti minua koko ajan jumimpaan ja siitä tuli vain lisää kehon ongelmia.”

Petri ajautui Fibacolle ensimmäistä kertaa työpaikan työhyvinointipäivänä. Hyvinvointipäivän kokemuksen jälkeen halu tietää lisää laadukkaasta harjoittelusta ja sen hyödyistä kasvoi, joten Petri päätti aloittaa säännöllisen harjoittelujakson, jossa keskityttäisiin hänen tarpeisiin ja tavoitteisiin.

Petri ei ole ottanut noin 20 vuoteen pahemmin juoksuaskeleita ja se onkin hänen yksi tavoitteistaan, että hän pystyisi vielä joskus juoksemaan ja sitä myöten pelaamaan mm. tennistä. ”Polvien kunto oli aikaisemmin sitä luokkaa etten pystynyt nousemaan portaita normaalisti. Nyt pääsen jo portaat ylös ja alas huomaamatta, koska jalat sekä pakarat ovat vahvistuneet huomattavasti.”

Myös liikkuvuuden lisääntyminen oli yksi isoimmista tavoitteista ja sitä on tullut selkeästi lisää, mikä auttaa monessa asiassa perusarjessa. ”Olen aina tykännyt liikkua ja urheilla, niin on iso asia, että kaikkien vammojen jälkeen kunto on nyt parantunut ja suunta on kohti tavoitteideni saavuttamista, ilman kipuja.”

”Kiitokset Fibacon Oona Tolppaselle, joka on laadukkailla treeneillään ja ammattimaisella otteellaan motivoinut minua juuri sopivalla tavalla kohti tavotteita. Innostava treeni saa hyvän fiiliksen koko viikoksi!”

– Petri Grönberg

 

Petri on hyvä esimerkki asiakkaasta, jonka kanssa ollaan päästy huikeisiin tuloksiin, kun otetaan huomioon kehon toiminnalliset ongelmat liikkuvuudessa, lihastasapaino-eroissa sekä voimantuotossa ja panostetaan rauhassa ensin perusasiohin. Valmennuksessa nostetaan progressiivisesti sekä tavoitteiden mukaisesti tempoa ja liikkeiden haastavuutta turvallisuus edelle. Vain mielikuvitus on harjoitusten sisällössä rajana ja hyvään kuntoon päästään kun huomioidaan henkilökohtaisesti jokaisen asiakkaan tarpeet ja tavoitteet.

– Oona Tolppanen, Fibaco yksilövalmentaja