Mielenkiintoinen maailma

Liikunta-ala on siitä mielenkiintoinen maailma, että sen voisi melko kepoisesti rinnastaa politiikkaan, uskontoon tai urheiluseuran/henkilön fanaattiseen kannattamiseen. Eli kaikissa on sellainen hieno piirre, että tekeminen ja siitä suu vaahdossa selittäminen ei aina perustu faktoihin vaan enemmänkin nämä ovat tunnepuolen asioita, jotka monesti perustuvat uskomuksiin ja itsepintaiseen käsitykseen, että juuri minä teen asioita oikein.

Pahimmallaan tämä tunnepuoli tarkoittaa sitä , että kiroilemme ääneen kun joku omasta mielestämme tekee asioita ”väärin”, vaikka todellisuudessa meillä ei ole pienintäkään hajua mitä ratkaisua ko. henkilö saati huippu-urheilija sillä tekemisellä juuri siihen hetkeen hakee. Joskus meidän silmiin tyhmältä näyttävä tekeminen voi olla jollekin se avaintekijä menestyäkseen lajissaan ja pitää kuitenkin muistaa, että kaikki eivät hae vain maksimaallista voimantuottoa, pelkkää liikkuvuutta tai lihaksen kasvua.

Toisaalta parhaillaan tämä tunnepohjainen tekeminen tarkoittaa sitä, että henkilö pystyy ylittämään oman tasonsa, vaikka ympärillä olevat ihmiset olisivatkin olleet epäileväisiä ja juuri nämä onnistuvat henkilöt inspiroivat toisia henkilöitä pyrkimään samaan, oli lopputulos mikä tahansa.

FIBACO:n maailmassa tämä tarkoittaa, että meidän esikuvat löytyvät kuntoutus- ja huippu-urheilun puolelta. On suuhteellisen tunnerikasta katsella paikan päältä tai kotisohvalta kun maailman huippu saa menestymisen näyttämään niin helpolta. Helppoahan se ei oikeasti ole,  koska jos on ollut urheilun kanssa tekemisissä niin tietää mitkä toistomäärät sekä päättäväisyys pitää taustalla olla ennen kuin voidaan siirtää harrastus ammatiksi. Nämä ihmiset vielä kaiken lisäksi kestävät median ja fanien luoman paineen huomattavasti paremmin kuin me kuolevaiset.

Henkilökohtaisesti vielä isomman nautinnon saan kun näen kuntoutettavan pääsevän tavoitteisiinsa, koska heille ne toistomäärät sekä kärsivällisyys, mitä vaaditaan saavuttaa tuloksia, onkin sitten vielä pykälän vaativampia. Nämä ihmiset ovat rohkeimpia mitä minä olen tavannut, sillä heiltä on viety tärkein eli terveys ja silti he ovat päättäneet taistella tiensä takaisin sinne, mitä me muut pidämme normaalina.

Meillä FIBACO:ssa on ollut ja tulee olemaan kunnia olla tekemisissä molempien kanssa, kiitos Niklas Rahon, Pekka Hyysalon ja kaikkien meidän tallissa urheilevien ammattilaisten avulla. Tämä kokonaisuus muodostaa meille ja  meidän asiakkaillemme esikuvan löytää itselleen oma lajinsa ja rakentaa oman tarinansa, vaikka lähtökohtatilanne olisi miten haastava tai helppo tahansa.

Tämä oman terveysliikuntalajin löytäminen myös muodostaa pohjan muulle arjen tekemiselle, jotta syöminen, stressinhallinta ja yleinen hyvinvointi rakentaisivat pitkäkestoisen kokonaisuuden. Ikävä kyllä tämän kokonaisuuden kannalta dieetit ja muu quick fix -ajattelu harvemmin tuo mitään pysyviä tuloksia, joten varaudu siihen, että oman tarinasi rakentaminen vaatii aikaa ja kärsivällisyyttä. Ja suomeksi sanottuna ideana on, että syöt sekä rentoudut lajiasi varten.

Nämähän on helpommin sanottu kuin tehty ja itse kukin näissä asioissa kompastelee enemmän ja vähemmän. Mutta erehdyksissä on sellainen hieno piirre, että niistä oppii hyvin.

-Topi