Ammattiurheilijasta Fysioterapeutiksi, tärkeimmät opit

Valmistuin fysioterapeutiksi ammattikorkeasta vuonna 2017. Tätä ennen olin ammattiurheilija, ajaen motocrossia lähes koko edeltävän elämäni. Urheilijat eivät aina ole mitään liikuntatieteilijöitä pelkän kokemuksensa perusteella. Motocrossin kaltaisessa lajissa tätä ilman moottoripyörää tapahtuvaa toimintaa käsiteltiin ehkä vielä vähemmän, kun tavallisimmissa urheilulajeissa kuten vaikka pallolajeissa. Onnekseni sain hyvää oppia urheilusta sekä omilta valmentajiltani että urheilulukiosta, jotka johdattivat minut kohtuulliseen menestykseen lajin korkeimmalla tasolla.

 

Fysioterapia koulutukseni jälkeen olen tosin usein miettinyt, että kuinka hyvä olisinkaan voinut olla, jos olisin tietänyt tämän kaiken urani aikana. Blogitekstin aihetta miettiessäni, päätinkin kirjoittaa näistä isoimmista ahaa-elämyksistä.

 

Liikkuvuus

 

Nuorempana mietin liikkuvuutta lähinnä venyttelynä, joka oli tarpeellista, sillä rasituksessa lihas lyhentyy ja sen jälkeen se pitää taas saada normaalipituuteen, jotta se pelittää. Ei aivan näin yksinkertaista. Lähes jokainen jäykkä urheilija olisi parempi, mikäli heillä olisi nivelissä ja raajoissa täydet liikelaajuudet. Tämä sen vuoksi, että täyden liikkuvuuden omaava henkilö kuormittaa niveliään laajemmin (vähemmän kulumaa), liikkuu sujuvammin ja melko varmasti välttää paremmin loukkaantumisia. Fyssarina mietin asiaa lähinnä näin: selkärankamme on runkomme, jonka kuuluu olla liikkuva ja tarvittaessa hyvin tuettu. Tästä rungosta lähtee tehokkaita voimaa tuottavia moottoreita (raajat), jotka oikein liikkuessaan kuormittavat runkoamme tasaisemmin. Lisäksi on hyvä ymmärtää, että jäykässä kropassa tai epätäysissä liikelaajuuksissa on kyse myös muusta kuin jäykistä lihaksista. Yhtälöön voi lisätä mm. lihaskalvot (seksikkäämmin faskiat), lihastasapainon, ihon sekä nivelkapselit. Kaikkia voi huoltaa.

 

Liikeradat yleensä heikkenevät, kun niissä vietetään vähemmän aikaa. Verratkaamme vaikka lasta, joka leikkii syväkyykyssä ja toimistotyöntekijää, joka istuu pyllyllään kahdeksan tuntia polvet/lonkka koukussa. Kyykkyliikkeet sekä laajat liikeradat omaavat harjoitukset ovatkin loistava tapa ylläpitää liikkuvuutta.

 

 

Voima

 

Nuorempana ideologiani oli lähinnä seuraava: mitä enemmän tekee ja mitä pahemmalta tuntuu, sen paremmin meni perille. Tästä on tultu poispäin. Parhaiten opin tämän opiskeluaikoinani, kun sain kunnian seurata ja osallistua erään huippuvalmentajan treeneihin kokonaisen talven ajan. Ekassa treenissä teimme kyykkyjä: noin viidestä toistosta yhteen toistoon, pitkillä tauoilla ja painoja korottaen. Pariksi hieman räjähtävyyttä loikkien sekä palloa heitellen. Tunnin jälkeen olin hädin tuskin hikoillut. Kysyinkin valmentajalta, että ”milloin aletaan treenaamaan?”. Vastaus oli nopea ja brutaali ”pää kii”. Talven tätä rytmiä toteutettuani, huomasin eräs aamu peilistä katsoessani, että ”jumalauta, perse ja reidet on kasvanut”. Tuloksetkin kasvoivat. Sen sijaan että olisin treenin jälkeen kävellyt viikon kuin ankka, koin seuraavana päivänä olevani valmiimpi ja räjähtävämpi. Seuraavan harjoituksen sai siis kehiin nopeammin.

 

Voimatreeni voi siis olla rauhallista. Sen tarkoitus on ärsyttää hetkellisesti sekä lihaksia, että hermostoa, lähes täysillä. Sen jälkeen levätään ja toistetaan lisää. Ei ole tarvetta oksentaa, sekoilla pitkin salia täysillä tai hosua. Älkää ymmärtäkö väärin, sillekin on paikkansa, mutta syytä on aloittaa yksinkertaisesta ja vaikeuttaa ajan kuluessa.

 

 

Yleinen jaksaminen & palautuminen

 

Okei, tämä ei välttämättä tullut vaan fysioterapiakoulusta, vaan myös elämästä ylipäätänsä. Itseäni sekä asiakkaitani treenatessa olen huomannut, että voima niin liikuntaan, arkeen kuin töihin tai suruihin ja iloihin, tulevat kaikki samasta pankista. On melko yleistä, että ihminen ajaa itsensä huomaamatta loppuun ja hakee sitten virtaa arkeen liikkumalla vielä ekstra paljon. Toki saamme treenaamalla hetkeksi buustin energiaa, mutta tämä yhtälö johtaa usein myös siihen, että lopulta tulee väsymys tai pahimmillaan loukkaantuminen ja sitten kaikki stoppaa pakosta. Jos tähän sekaan on vielä asetettu tavoite vaikkapa painonpudotuksesta, voi lopputulos olla iso pettymys ja sen seurauksena on taas huono mieli.

 

Sama pätee siis kaikkeen raskaaseen. Esimerkiksi äkilliseen suruun. Jos energiapankki näyttää 95% ja kohtaamme paljon vastoinkäymisiä, niin syö tämäkin sitä samaa energiaa. Elämän lyödessä poskille, voi pankki näyttää 40%. Tällä neljällä kympillä pitäisi sitten tehdä työt, perhe-elämä ja treenata vielä päälle. Tällöin täytyy osata miettiä, että miten kannattaisi toimia. Se ei välttämättä tarkoita, että siirrytään sohvalle liikkumattomaksi, koska se harvoin on ratkaisu mihinkään, mutta voimme keventää liikkumista. Esimerkiksi hyvin kevyt, huoltava aerobinen harjoittelu kuten sauvakävely on liikuntamuoto, jossa sekä palaudumme, kun veri ja happi kiertää kropassa ja ajatukset aivoissa, että kehitymme, kun hapenotto ja rasva-aineenvaihdunta tehostuu.

 

Joten mietin itse asiaa mittarina, jossa viisari lepää unen aikana vihreällä ja rasituksen aikana se kiipeää punaisen puolelle. Kun asiat rullaa, pyöritään päivät vihreällä-keltaisella, treenin ajan lähellä punaista ja levossa vihreällä. Jos arki on kärsimystä ja pyörimme jatkuvasti punaisen puolella, täytyy pysähtyä ja miettiä kuinka harjoitella kevyemmin tai mennäkö, vaikka vain aikaisemmin nukkumaan. Pitää siis kuunnella kehoaan ja pyrkiä muuttamaan yksi asia kerrallaan. Tämä vie aikaa.

 

Välillä palautumista tarvitaan niin paljon, että sen tuntee: pitää heittäytyä sänkyyn ja nukkua vaikka päiväunet. Omaa kehoani tutkiskellessa erilaisten mittareiden avulla olen tullut tulokseen, että palaudun parhaiten unessa sekä tehdessäni jotain, jota rakastan. Esimerkiksi, kun tapaan ystäviäni ja heittäydyn keskusteluun, käyn ihailemassa kulttuuria keikalla tai museossa (huom. alkoholi ei auta palautumiseen) tai mitä vaan missä tunnen, että aivot ovat narikassa. Tai kun huomaan, että aivot puuhailevat ja työstävät jotain mukavaa ilman, että rasitan kehoani sen enempää. Pitää siis osata myös irtautua.

 

Kuunnellaan tänä syksynä, mitä se kroppa ja mieli tarvitsee!

 

Ludde Söderberg, fysioterapeutti/fysiikkavalmentaja

 

(Motocross kuva: Jani Hovi)