Juoksun aloitus talven jälkeen

Aurinkoiset säät ja paljas asfaltti ovat monelle kevään ja juoksukauden alun varma merkki. Tauon jälkeen askellus ei kuitenkaan ehkä tunnu niin rullaavalta ja kevyeltä. Polvia kolottaa ja penikkavaivat hiipivät esiin muutaman lenkin jälkeen. Näitä asioita kuulen uusilta asiakkailtani paljon. Tässäpä muutama vinkki, joiden avulla juoksu lähtee mukavammin liikkeelle tänä keväänä. 

 

1. Lähde liikkeelle maltilla

Pitää Pystyä Puhumaan Puuskuttamatta, neljän P:n sääntö, on hyvä muistaa. Ensimmäisillä lenkeillä on hyvä antaa sekä keholle että mielelle aikaa sopeutua. Jos pulssi pomppaa taivaisiin ja alat nopeasti puuskuttamaan, on parempi keventää ja vaihdella kävelyn ja juoksun välillä muutama lenkki. Lenkkejä saa mielellään olla muutama lyhyempi viikossa kuin yksi raskas ja pitkä.

 

2. Kertaa juoksutekniikka

Tauon jälkeen on hyvä palauttaa juoksutekniikka mieleen. Hyvällä juoksutekniikalla askellus on taloudellisempi, jaksat pidempään ja säästyt vammoilta ja vaivoilta. Hyvä askellus tulee lantion alle, askellus on riittävän tiheä, lantio on ylhäällä ja suorassa sekä kädet rytmittävät juoksua. Juoksutekniikkaa kannattaa harjoittaa esimerkiksi juoksunomaisilla koordinaatioharjoituksilla. 

 

3. Juoksijan lihaskunto

Lihaskunto on tärkeä sekä aloittelijoille että kokeneemmille juoksijoille. Hyvää juoksuaskelta on helpompi tavoitella, jos lihaksisto, liikkuvuus ja kehonhallinta on kunnossa. Moni juoksijan vaiva johtuukin juuri lihaksiston heikkouksista. Juoksijan fysiikkavalmennuksessa painotan asiakkaiden kanssa takaketjun aktivoimista, lantion hallintaa, keskivartalon voimaa ja lantion sekä rintarangan liikkuvuutta. 

 

4. Monipuolista harjoittelua

Elimistön totuttua juoksuun on suositeltavaa monipuolistaa harjoittelua.  Juoksuharjoituksia on hyvä tehdä viikossa monipuolisesti eri vauhteja ja maastoja vaihdellen. Suurin osa harjoittelusta tulee kuitenkin olla kevyttä. Kolmeen juoksutreeniin viikossa mahtuu yhdet kovatempoisemmat treenit, että kroppa ehtii palautua seuraavaa treeniä varten. 

 

Juoksu on mahtava laji, kun askel rullaa ja jalat vievät eteenpäin kuin itsestään. Lajina se on myös kiitollinen siinä mielessä, että kehitys tuntuu jo suhteellisen lyhyessä ajassa. Mitä nopeammin opit sinulle sopivat harjoitteet, sitä mielekkäämmin lenkille lähdet ja lisäksi kehityt varmasti. 

 

Fibacolla järjestetään tänä keväänä juoksuryhmä, jonka ohjaajana toimin minä – entinen 800m kilpajuoksija, nykyinen fysiikkavalmentaja ja pilatesohjaaja. Juoksuryhmä kokoontuu 8 kertaa ja kokonaisuudessa käydään läpi juoksutekniikkaa, juoksijan lihaskuntoa, monipuolista harjoittelua eri vauhdeilla ja maastoissa sekä lähdetään yhdessä maltilla liikenteeseen. Kurssi on aloittelijaystävällinen, että juuri sinä pääsisit juoksun makuun. Tervetuloa!

 

Ilmoittaudu mukaan sähköpostilla tinja.lindgren@fibacogroup.com

 

Tinja Lindgren, fysiikkavalmentaja