Kun liikunnasta tuli etuoikeutettua ja luksusta

Mieti itsesi vuosien päähän. Muistatko aikaa, kun liikuntaa ei saanut vapaasti harrastaa sisätiloissa? Ajan, jolloin tavan kansalaisen terveyden ylläpitoa ei pidetty arvossaan, vaikka yhteiskuntaa kuristi pandemia, jonka yksi erittäin hyvä vastustaja olisi ollut jokaisen ikioma, toimiva vastustuskyky. Vastustuskyky, joka on perusta yleisterveydelle. Terveyden, jota unen ja ravitsemuksen lisäksi mm. säännöllisellä liikunnalla ylläpidetään ja parannetaan.

 

Jo pelkän diabeteksen kansantaloudelliset kustannukset Suomessa ovat yli 3 miljardia (Diabetesliitto, 4.5.2018). Liikunta on niin diabeteksen kuin monen muun aineenvaihdunnallisen sairauden käypähoitosuosituksissa. Tästä syystä LIIKUNTA ON LÄÄKE sanonta on olemassa, koska se toimii samankaltaisesti yhtenä hoitomuotona kuin kyseiseen oireeseen/sairauteen saatavana oleva lääke. Niin, ja nyt ihmettelet miksi liikuntaa ei määrätä resepteillä kuten lääkkeitä – niin ihmettelen minäkin.

 

Pyrin aina löytämään vaikeisiin ja haastaviin asioihin jonkun positiivisen näkökulman. Yksikin toivoa lisäävä näkökulma riittää, jos se on totta tai on toivoa, että se muuttuu ajansaatossa todeksi. Mietin, että jospa tämä liikunnankieltämisenajanjakso aiheuttaa meille tulevaisuudessa sen, että ohjattua liikuntaa, terveyttä ja hyvinvointia aletaan arvostamaan nykyistä enemmän? Sitten, kun liikunta ei ole enää ammattiurheilijoiden sekä kuntoutettavien etuoikeus tai oman salin omistajien luksusta. Sitten, kun toden teolla ymmärretään kansansairauksien ennaltaehkäisyn vaikutukset. Sitten, kun oikeasti aletaan tekemään linjavetoja tehokkaamman terveydenhuollon puolesta, jossa painotus sanalla -huolto eikä -hoito. Sitten, kun ryhdytään kädet savessa konkreettisiin toimiin ”yrityskoneiston” ja siellä työskentelevien ihmisten hyvinvoinnin ylläpitämiseksi. Ja toivon myös, että sitten joskus kaikki voivat nauttia vapaudesta liikuntaan muodossa kuin muodossa ja sen merkitys niin yksilön kuin yhteiskunnan tasolla tunnustetaan.

 

 

”Kun liikunnasta tuli kielletty hedelmä, sen merkitys lopultakin huomattiin.”

 

Matkassa on vielä liian monta sitten kun -lausetta, mutta silti uskon tuohon muutokseen. Uskon, että tämä aika on käänteispsykologiassaan käänteentekevää liikunta-alan tulevaisuudelle. Se kääntyykö mikään asia ja millä aikataululla on tietysti vain meistä kaikista, itsestä sekä päättäjistä, kiinni. Jokainen voi valita asenteensa ja valintansa. Jokainen meistä voi aloittaa liikkumaan tänään eikä huomenna.

 

Anna-Leena Toivanen
Toimitusjohtaja, fysioterapeutti (AMK)