Nollasta sataan ja mahdollisimman vähän aurinkoa
Ihmisillä on lähtökohtaisesti kuutta eri ihotyyppiä, joista ensimmäinen ei kestä uv-säteitä juurikaan ja kuudes kestää niitä erinomaisesti. Omistan ensimmäisen ihotyypin eli geenivirheellisen ihotyypin, joka palaa erittäin helposti. Tämän vuoksi olen joutunut valitsemaan kesäurheilulajini sen mukaan, että iho ei pala. Tai siis olisi pitänyt valita, sillä pelasin ensin 25 vuotta jalkapalloa ja nyt kahdeksan vuotta golfia. Aivan käsittämättömän tyhmät lajivalinnat ottaen huomioon about ainoan asian mitä en saisi tehdä eli polttaa itseäni, mutta kyllähän meidän pitää tehdä niitä asioita mistä tykkää. Aurinkovoide ja pahimmillaan sinkkipasta saa luvan pitää minut jotenkin päin hengissä näinä punapigmenttisen kauhuaikoina.
Jalkapallon lopetin noin 35-vuotiaana, kun olin vähän kyllästynyt syksyisin korjaamaan taklausten tuomia vammoja. Myös siksi kun motto oli tulla tilanteisiin vähän kovempaa kuin vastustaja. Ajattelin, että golfissa tuskin tulee vastaavia hommia vastaan, mutta vähänpä tiesin. Nyt kuusi viikkoa lonkkaleikkauksen jälkeen vedin tänään valmentajani kanssa ensimmäisen oikean fysiikkatreenin, joka tuntui kohtalaisen pahalta tekemisen kannalta. Tuntui kyllä hyvältä hikoilla fyysisen tekemisen johdosta, mutta se, että tekemisen taso on jotain huonon ja paskan väliltä suhteessa siihen mitä se on joskus ollut, ahdistaa hieman.
Rupesin miettimään tänään asiaa ja totesin itselleni, että jos nyt jätän korjaamatta fysiikkani, niin jopa golfin peluu menee vaikeaksi. Saati kaksi ja puoli vuotta sitten menetetyn juoksukuntoni palauttaminen. Kaksi ja puoli vuotta ilman juoksuaskelia on jollekin normaalia, mutta minulle aivan käsittämättömän pitkä aika. Käytännössä aloitan aika nollasta vaikka totuus on, että onhan siellä hyvät pohjat joskus riehuttu lenkkipolulla ja eri lajeissa. Olisiko tilanne eri, jos niitä pohjia ei olisi? Jättäisinkö tekemättä asiat? Varmaankin joo, sillä otin tähänkin projektiin oman valmentajan vaikka tiedän tasan tarkkaan, mitä pitää tehdä ja mitä se ottaa. Kehossani on aika monta kohtaa tällä hetkellä, jotka eivät toimi, joten tarvitsen lisäkäsiä rakentelemaan tukipisteitä, jotta saan jo pelkästään pakaran eri osat aktivoitumaan liikkeissä. Ja on muutenkin hiton paljon mukavampaa kun valmentaja miettii, mitä tehdään ja minä saan vaan tehdä.
Eli minun heinäkuu menee tänä vuonna korjaillessa titaniumin ympäröiviä lantion lihaksia ja pelaillessa golfia. Voi kuulostaa tylsältä tai pahalta, mutta kun on melkein kolme vuotta valvonut hermokipujen takia, niin ei ole. Viikkoni sisältävät tästä eteenpäin neljä tunnin treeniä valmentajan kanssa ja siihen päälle valmistavat liikkeet ennen golfia ja huolto golfin jälkeen. Eiköhän tuolla kaavalla olla syksyn lintumetsällä taas sellaisessa kunnossa, että jaksaa vetää täysiä päiviä varvikossa monta viikkoa putkeen ja metsästyksen jälkeen alkaa taas sähly, sulis ja tennis. Kaksi kuukautta panostusta tarkoittaa minun tapauksessa montaa hyvää vuotta ilman kipuja. Ihan hyvä kauppa, vaikka itse sanonkin ja ei ole mitään järkeä jättää sen aloittamista syksyyn.
– Topi, mies kadun varjoiselta puolelta
