Ylös, ulos vai sittenkin sohvalle?
Vettä, vettä ja kylmää vettä. Se oli luontoäidin resepti tälle päivää, kun lähdin kohti työmaata. Tai no maata ja maata, kun työskentelen siisteissä sisätiloissa, mutta tässä säässä ja ajassa pitää dramatisoida kaikkea ja senhän minä osaan. Päivä sisällä ja sen jälkeen pitäisi kaivaa jostain motivaatio treenata tai tehdä jotain kehonsa eteen. Siinä ei auta, vaikka miten joku syömishäiriön partaalla keikkuva some-vaikuttaja postaisi mitä tahansa motivoivaa kera tekohymyn, kun on päiviä, kun se ei vain kiinnosta. Tässä hetkessä motivaatio pitää kaivaa jostain muualta kuin somen feikkimaailmasta ja se pitää tehdä ilman somepostauksia, koska sadepäivinä treenaat vain itsellesi ilman yleistä hyväksyntää tai tykkäyksiä.
Miksi sitten treenata, kun ei jostain syystä napostele tässä säässä muu kuin nukkuminen?
No jos ihan rehellisiä ollaan niin ei mistään syystä. Kukaan ei voi keksiä mitään mitä et voisi itse omassa päässäsi kumota. Mikään maailman terveyssyy tai itsensä ylittäminen ei ole tarvittava motivaatio sille, että jäät sohvalle. Sohvalla nimittäin tapahtuu pelkästään mukavia asioita. Voit syödä mitä haluat ja katsoa mitä haluat. Sitä vastaan on vaikea fitness-ihmisten kilpailla parsakaalillaan ja keinorusketuksellaan. Lohduttoman kuuloista, mutta aika lailla arkea suurelle osalle ihmisistä. Kaikki tiedämme, että liikkumattomuus aiheuttaa valtavat taloudelliset menot yhteiskunnalle, mutta se ei missään nimessä ole keihäänkärki millä motivoida ketään, sillä 70 %:a suomalaisista kokee huonoa omatuntoa siitä, ettei liiku tarpeeksi. Se on raju määrä mietteitä asiasta, joka on kohtalaisen suhteellinen käsite sen suhteen, mikä on tarpeeksi ja millä muotoa se pitäisi toteuttaa.
Minun pääsääntöinen työni on löytää ihmisille tapoja liikkua ja korjata keho siihen kuntoon, että se mahdollista mahdollisimman tehokkaasti. Oli sitten kyseessä olkapäävaivainen naapurin Pirjo tai huippu-urheilija, niin jotain olisi syytä tehdä. Huippu-urheilijan motivointi on näistä helpointa, kun se on heidän työnsä. 14 vuotta hommaa tehneenä en ole löytänyt mitään muuta viisasten kiveä kuin luonto. Sinänsä hauskaa kun työskentelen salilla, missä lähimpänä luontoa on kahvinpavut, joita nautin kahvin muodossa pitkin päivää ja nekään ei ole edes meidän luonnosta.
Kehotan ihmisiä etsimään lajeja missä he ovat ulkona, sillä jo pienikin luontoaltistus lisää hyvänolon hormonien tuotantoa valtavasti. Mikroaltistukseksi lasketaan jo minuutin luontohetki, niin voit itse päätellä, miten tehokasta on esim. puoli tuntia metsässä hiipien, sillä miksi pitäisi aina juosta, kun siinä ei kerkeä huomioida muuta kuin saatanallisen sykkeen ja kokonaisvaltaisen ahdistuksen joka solussa. Sinun hyvinvoinnin kannalta luonnossa olo on parempaa kuin käytännössä melkein mikä tahansa treeni. Ajan myötä voit lisätä juoksua mukaan, kun sinun paikat kestää ja mieli pysyy tyynenä. Hyvänolon kannalta sen kanssa kiirehtiminen ei ole oleellista. Perkeleeni kesytän ja mielen hyvinvointi ei ole aina ihan paras liitto.
Tämä ulkona heiluminen tietenkin vähän sotii sitä vastaan, missä työskentelen, mutta ovelana ihmisenä olen yhdistänyt näitä juttuja. Eli opetan ihmisille liikkeitä, mitä he voivat tehdä ennen ulosmenoa ja muutaman jutun, mitä tehdä sen jälkeen ja TADAA! Sinulla on tunniksi kehon ja mielen kannalta järkevä kokonaisuus. Itse käyn tänään töiden jälkeen hakemassa parhaan treenimotivaattorin tähän ulkoilmaurakkaan eli Hessu-koiran. Hessu kovana metsäkoirana vaatii sen tunnin ulkona olon, joten ennen sitä auon itseltäni hartiat ja lonkan, jonka jälkeen alan lähimetsissä etsiä sopivia keppejä, mitä heitellä Hessulle. Tämän jälkeen rullailen pallolla pakaroita auki ja olen ansainnut loppuillan urheilua katsellen.
Menisihän tämä kaikki ilman koiraakin, mutta keppien heittely yksin saattaa näyttää sivulliselle ihan vähän mielipuoliselta ja ei suoda heille sitä nautintoa vielä.
Topi Lösönen
