Kohti tuntematonta

Tämä viikko eli neljäs viikko dieettiä on mennyt sairastelun merkeissä. Muistan kun Teatterikorkeakoulussa aloitimme koko opiskeluperiodin aloittaneen kuntojakson, jossa juoksimme seitsemän viikkoa joka päivä ja teimme lisäksi akrobatiaa ja muuta kuntopiirityyppistä liikuntaa. Silloin lehtorimme Seppo Kumpulainen sanoi, että jossain vaiheessa tällaista jaksoa kaikki sairastuvat. Se on ikään kuin luonnollinen osa asiaa, kun kroppaa aletaan rääkkäämään uusilla tavoilla. Kaikki olivat vuoron perään enemmän tai vähemmän räkäisiä, vaikka Turkan ajoista oli ehtinyt vierähtää jo tovi.

Nyt viisitoista vuotta myöhemmin, kun olen rimpuillut itseni tälle dieetin ja juoksemisen yhdistävälle sotilaskuurille, olen ensimmäistä kertaa moneen vuoteen kunnon flunssassa. Paikkoja särkee, yskä on syvällä keuhkoputkessa ja yöt menevät horkassa.

Alan myös ymmärtää sairastelevia huippu-urheilijoita, jotka tuskastuvat, kun eivät pääse treenaamaan jonkun pienen vamman tai kuumeflunssan takia. Vaikka mieli ei tee lähteä yhtään lenkille ja pääkin sanoo, ettei se missään suhteessa ole terveellistä kuumeisen yön jälkeen, tulee silti huono omatunto siitä, että treeniohjelma kärsii. Näin tunnollinen ihminen on, kun tähtäimessä ovat roolin vaativat tavoitteet.

Onneksi Lösönen on samoilla linjoilla, ettei kipeänä kannata eikä saa tehdä mitään. Mieluummin viikon paussi kuin sydänlihastulehdus. Ainoa mikä piristää on se, että kun käy Kansallisteatterissa Nummisuutarit näytelmässä kerran viikossa näyttelemässä, niin kollegat kehuvat, että kiloja on lähtenyt. Ja dieettiä on takana kuitenkin vain noin kolme viikkoa. Tällaiset kehut ja kannustus motivoivat myös laihduttamaan lisää. Huomaan, että olen alkanut vähentämään syömisiäni entisestään. Kohta alan ymmärtää huippu-urheilijoiden lisäksi myös syömishäiriöisiä.

Sairaana voi testata vanhaa kikkaa missä kokeillaan sopiiko vanha mekko vielä päälle ja nythän se taas menee!

21.4.2016

Back in business. Eilen ja toissapäivänä käyty juoksemassa työpäivän jälkeen ja tuntuu kuin ei oikein saisi tehoja irti. Aiempi lenkkivauhtini on ollut sellaista kuusi minuuttia ja alle per kilometri, kun nyt raahaudun eteenpäin reilun seitsemän minuutin kilometrivauhtia. Välillä on pakko kävellä. Tuntuu, kuin ei oikein ole polttoainetta. Toki olen kumpanakin päivänä painellut mäkistä pururataa ja saattaa olla, että viime viikon flunssani painaa vielä vähän, mutta luulen että suurin syy on tämä dieetti. Kun hiilihydraatit ovat vähissä ja lenkin kesto ylittää yli puoli tuntia, alkaa vauhti hiipua. Kuulemma ennen lenkkiä pitäisi napata joku hedelmä, että saisi edes vähän sokeria ja energiaa.

Luin muuten, että liika hedelmien syöminen on pahasta. Tätä yhtä ja samaa ruokavaliota kun noudattaa, alkaa salaa myös tarkkailla muiden lounastottumuksia. Lisäksi myös oma makeanhimo on kauhea. Kahvilaan kun menee, niin tekee mieli helvetisti berliininmunkkia, vaikkei sellaista normaalistikaan söisi.

Mutta takaisin lenkkeilyyn. Puhti loppuu nopeasti, mutta juoksu menee oikeaan paikkaan, kun perse ja takareidet ovat tukossa lenkin jälkeen. Pitäisi venytellä, mutta ei jaksa. Hartiat saan sentään nykyään pidettyä jo löysempänä, kun lenkkeilen. Kädet liikkuvat enemmän kuin aiemmin, mutta askelta en saa nostettua niin paljon kuin pitäisi. Varmaan johtuu kireistä lonkankoukistajista.

7.5.2016

Kaksi viikkoa on kulunut edellisestä kirjoittelustani. Dieetin olen saanut pidettyä aika hyvin, vaikka välillä tuleekin pieniä repsahduksia alkoholin ja pienten herkkujen suhteen. Kuten kaikissa asioissa, niin tässäkin tulee olla itselleen armollinen. Olemme aloittaneet Luokkakokous-elokuvan sekä viihdeohjelma Possen kuvaukset ja molemmissa ollaan arvatenkin paljon ilman paitaa. Ja todellakin hyvää palautetta olen saanut laihtuneesta olemuksestani.

Ei siellä kuvauksissa sentään ihan alasti tarvitse olla kun nytkin antoivat tälläisen tuolin nilkkojen suojaksi.

Aluksi oli jakso, jolloin en itse huomannut kilojen tippumista, mutta nyt alan nähdä muutoksen itsekin. Viimeisenä rasva lähtee mahasta, koska siellä minulla on rasvasoluja eniten. Nyt tuntuu, että tavaraa palaa eturepusta ja jenkkakahvoista. En täysin tunne tämän dieetin logiikkaa, mutta tarkoituksena on kai muuttaa aineenvaihdunta niin, että tavara menee suoraan läpi. Mietin aina syödessäni, mitä valintoja tekisin ruoan suhteen ilman dieettiä. Valtava määrä hiilihydraattia on jäänyt elämästäni pois sekä suolen tukkiva punainen liha.

Boostaan myös kehoni aineenvaihduntaa nappaamalla joka aamu lasillisen vettä, johon lurautan hieman sitruunaa. Tämän vinkin sain kuvauksissa entiseltä huippu-urheilijalta Manuela Boscolta. Hän kehui minua varttimailerin näköiseksi, jolla viitataan kai laihoihin pidempien matkojen juoksijoihin. Valittelin Manuelalle, että mahassa on vielä aika lailla läskiä. Siis omassani, ei Manuelan! Hän kertoi henkisestä tsemppauksesta, jossa alan jo ajatella, että olisin lopputuloksessani. Siis tässä kuurissa riutunut ja laiha 40-luvun sotilas. Tällaisella ajatustyöllä myös aivot antavat käskyjä lihashermostoon ja tämä avittaa ulkoista muuttumista. Tiedä häntä. Saattaa olla ihan henkimaailman juttuja.

Mutta kuvaukset alkavat siis päivää vajaan kuukauden päästä ja nyt olisi sitten vuorossa enää loppurutistus. Luokkakokouksen kuvauksiin olen tilannut omat syötävät ja samalla kun muut vetävät makaronilaatikkoa jauhan minä kanaa tai tonnikalaa salaatilla. Lösönen painotti, että tämä ei olekaan mitään terveystiedettä tälläinen näin askeettinen ruokavalio vaan enemmänkin matematiikkaa ja huippu-urheilun pimeää puolta, eikä hän koskaan normaalille ihmiselle tällaista suosittelisi. Uskon, että myöhempiin elintapoihini tarttuu jotain pysyvästi mukaan tästä matkasta.

Tänään minulla on Nummisuutareiden toiseksi viimeinen esitys Kansallisteatterissa. Esitys on päivänäytös ja kävin jo tänä aamuna juoksemassa reippaan 45 minuuttia. Olen pidentänyt kevyitä lenkkejäni tuntiin ja jopa puoleentoista, mutta tämänaamuisen hoidin jo ennen aamupalaa ja suhteellisen kovalla sykkeellä juostuna en olisi jaksanut paljoa pidempään.

Lenkkimaaston olen välillä asvaltin sijaan vaihtanut pururataan ja metsään. Erityisesti metsässä juoksemisesta nautin kovasti. Maasto ikään kuin vie juoksijaa eteenpäin ja askellus tuntuu mukavalta pehmeässä, mutta paikoin haastavassa maastossa. Muutenkin kaikki vaihtelu tämän tyyppiseen treenaamiseen on mielestäni hyvästä.

Fibacolla ehdin käydä Lösösen kanssa treenaamassa ja avaamassa paikkoja reilu viikko sitten. Hän sanoi, että juoksu on mennyt eteenpäin. Hartiat pysyivät kupeissaan ja olivat rennommat kuin ennen ja askelluskin tuntui paremmalta. Olen vähitellen lenkeillä pyrkinyt saamaan polvea ylemmäs ja askelta rullaamaan niin, että voima menisi paremmin läpi takareisiin ja pakaroihin.  Myös vauhti lenkeillä on kasvanut, vaikka aluksi puhuimmekin ihan löysästä hölköttelystä.

Pääkallopaikalla ja valmentajana empatian sekä sympatian zen-mestari Topi.

Omaa venyttelyohjelmaani olen pystynyt noudattamaan surkeasti, mutta nytkin ennen lavalle nousemista pitää venyttää lonkankoukistajat ja lavat auki. Asiaa viimeisen kuukauden aikana on tullut mahdottomasti, mutta koko ajan oppii uutta. Nyt teatterille esitykseen valmistautumaan, mutta sitä ennen pitää löytää jostain herkullinen kanafile palanpainikkeeksi.

27.5.2016

Kaksikymmentä päivää on vierähtänyt, kun viimeksi kirjoittelin. Aika pitkiksi ovat venyneet nämä välit, mutta aikatauluni ovatkin olleet hirveät. Onneksi Nummisuutarien viimeinen näytös oli 16.5, mutta Luokkakokous-elokuvaa on kuvattu päivittäin. Siihen pitäisi vielä mahduttaa kaikki lenkit, perhe-elämä ja dieettisyöminen. Varsinkaan elokuvacateringin äärellä jälkimmäisin ei ole helppoa, koska sinne raahataan jatkuvasti asioita vohvelista suklaaseen ja juustonaksuista irtokarkkeihin. Hyvin olen kuitenkin pystynyt pidättäytymään.

Vajaa viikko kuvausten alkuun ja painoa on nyt tippunut se tavoitteellinen kymmenen kiloa. Vielä pitäisi silti kiinteytyä. Katsoin läskittömän Lauri Tähkän kuvaa Instagramista ja masennuin. Minulla tuossa jenkkakahvoissa ja mahan päällä vielä inhottavaa ylimääräistä läskiä. Keskiviikkona mammani 85-vuotispäivillä söin palan kakkua ja eilen pienen suklaapatukan. Ehkä läskeyteni johtuu siitä?

Tai sitten muutamasta juopottelukerrasta tässä viimeisten viikkojen aikana. Rasvahan ei pala, jos elimistö on epätasapainossa viinaksien takia. 

Viime aikoina olen tehostanut lenkkien määrää ja tehoa. Kulutus on koko ajan suhteellisen kova. Toissa viikonloppuna Fibaco Lösösen johdolla tarjosi Kytäjällä niin sanotun tetsausviikonlopun. Juostiin, jumpattiin, ryömittiin metsässä ja lopuksi tetsattiin suolla. Paikalla ollut puolustusvoimien kouluttaja sanoi, että kyseinen treeni olisi pistänyt tämän päivän alokkaat oksentamaan ja hapoille. Meidän näyttelijäryhmä alkaa olla suhteellisen hyvässä iskussa, koska kukaan ei laatannut.

Mentiin tuon suon yli niin, että heilahti!

Lösönen mainitsi minulle päivän lopuksi, että nämä pääliläskit lähtevät todella hankalasti mitä jäljellä on. Siksi kaikkea pitää tehostaa loppua kohden. Toki varmasti kesän rankat kuvaukset kuluttavat toivon mukaan loputkin, mutta silti ei saa alkaa lipsua. Tämän takia feidasin esimerkiksi Rabbit Filmsin kesäreissun Prahaan, jossa varmasti olisi kulunut useita litroja alkoholia ja kiloja makkaraa. Pakko jaksaa tsempata kuvauksia varten.

Jotta olisin 40-luvun sotilaan realistisessa painossa, pitäisi tiputtaa vielä ainakin viisi kiloa, mutta kolmekin olisi jo hyvä. Toivon, etteivät Louhimiehen ohjaamat nakuilukohtaukset ole heti kuvausjakson aluksi.

Juoksut sen sijaan ovat menneet hyvin, jos vaan muistaisi tehdä säännöllistä kehon huoltoa. Tuntuu, että koko ajan on joku paikka kipeänä, mutta hyvällä tavalla. Mitään suoranaisia vammoja ei ole tullut ja tuntuu, että paikat alkaa kestämään. Olen myös parina viikkona ottanut pitkien hölköttelyjen rinnalle mäki-intervalleja ja ainakin kulkee paremmin kuin viime syksynä.

On muutkin asiat menneet eteenpäin kuin aika.

Viime viikolla kolmen juostun lenkin perään vedin sunnuntaina viikon viimeisen rykäisyn ja väsyneillä jaloilla ja vähillä hiilareilla vedin kymmenen kilometriä tasan tuntiin. Tämän viikon ohjelmana on se, että keskiviikkona juoksin 90 minuuttia tasaista hölköttelyä, eilen mäki-intervalleja 45 minuuttia ja tänään sekä huomenna olisi tarkoitus juosta hölköttely ja tiukempi tunti.

Toisaalta pitää yrittää levätä, koska huomenna illalla on luvassa 24h kestävä koulutus kuvauksia varten Santahaminassa, jossa aiheena on aseenkäsittelyn lisäksi väsymykseen ja sotastressiin perehtyminen. Kuulostaa järin fantsulta. 

Tältä erää päätän tarinani tähän rakas päiväkirja, mutta palataan ensi projektissa. Pus.

– Aku Hirviniemi, näyttelijä

Pyykkilautavatsa.

40-luvun mies roolissaan.